Voih, meidän niin kiva viikonloppu vaihtui huoleen. Pörri sai epilepsia kohtauksen sunnuntai iltana.

Tämä oli nyt kolmas kohtaus ja onneksi lievä. Pörri pysyi tajuissaan kokoajan, kouristeli, eikä pissannut alleen. Edellinen kohtaus kahden vuoden takaa oli rajuin. Silloin Pörriltä lähti taju, tuli pissat alle, eikä jalat tahtoneet kantaan monenkaan minuutin jälkeen. Silloin kohtauksia taisi tulla kaksi peräkkäin. Mutta kohtauksia on siis ollut vain kolme, ensimmäinen 2004 kesällä.

Soitin lääkärille heti aamusta, mutta eihän asialle enää mitään voi tehdä. Tosin eihän sille voi tehdä silloinkaan, kun kohtaus on päällä. Katsoa vain, että koira ei loukkaa itseään. Pörrille auttaa, kun sitä rauhoittelee kohtauksen aikana. Luinkin jostakin, että jos koiraan saa pidettyä kontaktin, kohtaus ei välttämättä muodostu niin pahaksi.

Ilmeisesti viikonlopun reissaaminen ja kuumuus oli kohtauksen syy tällä kertaa. Ainakin kahdella edellisellä kerralla kohtauksen on laukaissut lämpö (tai eihän sitä koskaan voi varma olla, mikä kohtauksen laukaisee).

Pörillä ei ole koskaan todettu epilepsiaa lääkärin toimesta. Tosin mitään muutakaan sairautta ei ole löydetty ja kohtausten oireet viittaavat vahvasti epilepsiaan. Mutta vielä pärjätään hyvin ilman lääkkeitä :) B6-vitamiini ja magnesium on joillakin koirilla helpottanut kohtauksia, joten minä suuntaan iltapäivästä apteekkiin ostamaan Pörrille lisävitamiineja :) Jos ei ne auta, niin tuskin niistä haittaakaan on.

Myös akupunktiosta, akupainannasta ja esim. aromaterapiasta voisi (EHKÄ) olla apua. Pörri ei tosin tykkää vieraista ihmisistä, paikoista saatikka siitä, että vieraat ihmiset koskevat häneen, niin taidan unohtaa nuo keinot. Lisäisi vain stressi tasoa ja se taas lisää kohtauksen riskiä.

Kohtaus siis oli ja meni, nyt Pörri voi hyvin :)

1537408.jpg