Ei tarvittu viikonloppuna kuohujuomaa. Meidän kisamenestys oli Terösbetonin tasolla. Erona vain, että Teräsbetoni suoriutui tehtävästään hienosti, me surkeasti.

Pipsa kehitti itselleen aivan järisyttävän raivon kisapäivälle. Sama kuin olisi yrittänyt kisata pahkasialla. Ei ollut kontaktia koiraan, ei sitten minkäänlaista. Jatkuva neliveto (tai sikaveto) päällä, huudetaan, haukutaan, kiljutaan, purraan minua jalkaan ja niin edes päin.

Eka radalta kunnioitettavat 20 virhepistettä ja yli aikaa noin 10 sekuntia. Tämä kunnioitettavaa siksi, että radalla ei ollut kuin 16 estettä. Lähdössä varastettiin, muutaman hypyn ja keppien jälkeen vuorossa oli putki. Pipsa meni putkeen kuin vihainen ampiainen ja tuli ulos putkesta samalla raivolla.....suoraan minun jalkaan kiinni. Ei puhettakaan, että A, joka oli suoraan putken suun edessä, olisi millään lailla kiinnostanut. Rata kuintenkin taisteltiin loppuun, vaikka meno oli surkeaa.

Toinen rata, kaksi hyppyä ja minä lopetin radan viemisen siihen. Yksinkertaisesti koiralla, jota kiinnostaa emännän jalan pureminen enemmän kuin esteiden suorittaminen, ei voi suorittaa rataa. Jaa, että miksikö ei? Koska emännän jalat ei sitä kestä ja kyllä, mustelmia on ja paljon :) (Pipsan paimennusvietti on KORKEA, pitäisikö vaihtaa lajia !?!?!?) (ja totta, kyllähän minä menen lehmän kanssa pahemman kerran sekaisin, yhdennäköisyys on niin huimaa :)

Että sellainen kisapäivä. Pipsalla oli ilmeisesti hitusen virtaa, koska kummatkin, sekä agi että toko reenit oli peruttu viikolla ja lenkit ei vie virtaa sitten mihinkään. Ja kun Pipsa saa tuollasen raivon päälle ja minä yritän saada siihen kontaktia ja mikään ei onnistu ja minua alkaa hermostuttamaan, kasvaa vain Pipsan raivo. Sekasorron ainekset olivat siis loistavasti kasassa. Mutta, ei aina voi onnistua, ei edes joka kerta :) Emäntä siis hermojen hallitsemis kurssille.