Häät on ohi onnellisesti. Nehän tosin pidettiin jo melkein kaksi viikkoa sitten. Kaikki meni loistavasti: Vanajanlinnan palvelu pelasi kuin unelma, vieraat oli kauniita, komeita ja sulosia ja meidät saatiin naimisiin :) Niin, olen sitten nykyisin Hongell.
1393739.jpg
Tämä ei ole meidän potrettikuva, vaikka yhdennäköisyys on hämmentävää. Tämä on siis meidän kakunkoriste :) (hääkuvat ovat vielä kuvaajalla)

Häitten jälkeen sain sisustusvimman. Vaihdoin olohuoneen ja keitton värityksen punaisesta limenvihreään. Ompelin parit tyynyt sekä verhot. En ole koskenut ompelukoneeseen varmaan 10 vuoteen, joten siihen nähden homma onnistui ihmeen hyvin. Ei tarvinut edes kiukustua.1393680.jpg
Lattiatyyny sai uuden päällisen.
1393684.jpg
Samoin tyyny sai uuden päällisen. Pipsa sai pitää oman harmaan värinsä :)

Sisutusvimmaa seurasi sitten flunssa, joka tuntuu olevan todella sitkeä. Tosin nyt olen päässyt jo sängystä ylös ja eilen oltiin Pipsan kanssa agi-reeneissäkin. Reenien jälkeen olo kyllä tuntui kamalalta, mutta hengissä ollaan. Maanantaina jatketaan Pipsan kanssa kisaamista Turussa. Meillä on kolme starttia samana päivänä, joten voi olla että noutaja tulee minulle. Täytyy käyttää R:n taktiikkaa ja uskotella itselle, että sehän on vain kolme 50 sekunnin pyrähdystä :)

Ilma on kuin Hilma vai miten se nyt menikään. Siis suomeksi, aurinko paistaa ja pakkasta on nelisen astetta. Pekka valitettavasti sairastu tänä aamuna mahatautiin, joten suunniteltu piknikki/makkaran paisto pitää siirtää toiseen aikaan.

Oikein kivaa ja aurinkoista pääsiäistä
1393690.jpg

Kisapäivitys seuraa ensi viikolla :)